Yhteystiedot

Kiertotalous ja ympäristö

Päijät-Hämeen Viljaklusterin yritykset ovat kiertotalouden edelläkävijöitä. Klusteriyritykset pyrkivät jatkuvasti pienentämään toimintansa ympäristövaikutuksia.

Sivuvirroille uusia käyttökohteita ja uutta liiketoimintaa

Lahden seudun elintarviketeollisuuden sivuvirroille haetaan jatkuvasti uusia käyttökohteita ja sen kautta taloudellisia hyötyjä.

Juomanvalmistuksen sivutuotteita hyödynnetään muun muassa bioetanolin valmistuksessa ja eläinten rehuna. Hartwallin panimolla lajitellaan kaikki mahdollinen pahvista puuhun, alumiiniin ja muoviin. Materiaalien lisäksi panimo kierrättää juomavalmistuksessa syntyvät sivutuotteet, kuten mäskin, ylijäämähiivan ja hukkanesteet.

Oluen valmistuksen sivutuotteena syntyvää mäskiä on myyty kautta aikojen eteenpäin rehutoimittajille. Mäskille on etsitty uusia hyödyntämistapoja mm. paperin- ja kartonginvalmistuksesta, jossa mäski voi sopivassa suhteessa korvata osan puuperäisistä kuiduista.

Kauramyllyn sivutuotetta hyödynnetään myös Fazerin Lahden tehdasalueella sijaitsevassa Lahti Energian biolämpölaitoksessa, joka tuottaa bioenergiaa Fazerin Lahden myllyn, leipomon ja hapankorpputehtaan sekä ksylitolitehtaan tarpeisiin. Uuden lämpölaitoksen polttoaineena käytetään kauramyllytuotannon sivujaetta, kauran kuorta. Kaurankuoria on käytetty myös Fazer Myymäläleipomoissa käytössä olevien kaurankuoripussien valmistukseen. Tämän ainutlaatuisen pakkausinnovaation valmistusmateriaalista 25 % on kaurankuorta.

Fazer kehittää jatkuvasti sivuvirtojen jalostusastetta, jotta akanaakaan ei mene hukkaan, ja on yhteistyössä viljan arvoketjussa kehittämässä ympäristöystävällisempää viljelyä.

Parhaillaan viljaklusterissa kehitetään myös mm. hiilidioksidin talteenottoa sekä etsitään uusia hyödyntämiskeinoja elintarvike- ja prosessiteollisuuden tuottamalle hiilidioksidille.

99,8% jätteestä kierrätykseen Hartwall

Energiaa kauramyllyn sivujakeesta Fazer

Vastuullisuus syntyy paikallisista raaka-aineista Viipurilaisen kotileipomo

Oluet ja viskit uusiutuvalla energialla Teerenpeli

Kotimaisen viljan asiantuntijat

Tutustu Viljaklusterin yrityksiin etusivulla